Seura tutki: Itärajan valvonta herättää huolta – Pitäisikö rajaa vahvistaa järeämmäksi? Suomen ja Venäjän erottaa vain korkea piikkilanka-aita
Suomenlahdelta Jäämerelle kulkee piikkilanka-aita. Nyt Suomessa mietitään, pitäisikö rajalle rakentaa jykevämpää estettä.
Venäjälle rajanvedossa jääneen Korpiselän ortodoksisen kirkon ja Suomelle kuuluvan Ruhovaaran välille on rakennettu valeraja. Se sijaitsee puolitoista kilometriä Suomesta itään.
EU:n itärajalla Keski-Euroopassa rakennetaan julkisuuden valokeilassa piikkilanka-esteitä monien Itä-Euroopan maiden vastaiselle rajalle satoja kilometrejä.
Suomen itärajalla on ollut jo vuosikymmenet tuhat kilometriä korkeaa piikkilanka-aitaa sähköineen. Siitä ei ole tähän asti paljon puhuttu, mutta Venäjän hyökättyä Ukrainaan Suomessakin on alettu miettiä, pitäisikö rajaa vahvistaa.
Aita on venäläisten rakentama ja huoltama
Piikkilanka-aita ja muut rajavalvontaa palvelevat esteet rakensi edesmennyt Neuvostoliitto, mutta ne ovat yhä käytössä, Venäjän puolella rajaa.
KGB:n ja FSB:n alaisen Venäjän federaation liittovaltion rajavartiopalvelu pitää yhä huolta tuosta todella massiivisesta aitarakennelmasta ja partioi aidan vierellä päivittäin.
Kolmisen metriä korkea piikkilanka-aita kulkee Suomenlahdelta Jäämerelle noin 3–5 kilometrin päässä varsinaisesta Suomen ja Venäjän rajasta. Aita on, tai ainakin se on ollut, osittain sähköistetty.
Aita ja sen itäpuolella oleva viisi metriä leveä hiekkainen haravoitu jälkikenttä, ja vielä jälkikentän itäreunalla kulkeva partioautolla ajettava metsäautotie, ovat niin laaja rakennelma, että se on näkyvissä hyvin liki jokaisen suomalaisen saatavissa olevalla Google Earth -sivustolla internetissä. Satelliittikuvien tarkkuus tosin vaihtelee alueittain.
Kun piikkilanka-aidan viereinen hiekkakenttä käydään läpi vaihtelevin aikavälein, jälki jokaisesta kulkijasta, niin karhusta kuin loikkaristakin, tulee nopeasti tietoon.
Venäjällä tämän rajalinjan tarkka sijainti on salassa pidettävää tietoa, mutta siitähän Google ei perusta ja julkaisee satelliittikuvia ympäri maailmaa.
”Venäjällähän alkaa kaikki tieto olla salaista, paitsi Kremlin viralliset lehdistötiedotteet”, sanoo pietarilainen journalistiystäväni Sergei vinosti hymyillen.
Raja Suomen ja Venäjän välillä Joensuun Hoilolan Ruhovaarassa. Oikeassa reunassa Suomen puolella on kevyt piikkilanka-aita, joka pitelee vain eksynyttä lehmikarjaa. © Harri Ekholm
Suomen puolella raja-aitaa vastustettiin, kunnes ääni kellossa muuttui
Myös Venäjän rajavartiojoukkojen määrä Suomen rajalla on nykyisin salassa pidettävää tietoa. Yksityisissä keskusteluissa tutut venäläiset rajaupseerit ovat kuitenkin myöntäneet, että rajajoukkojen määrää on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana jonkin verran pienennetty. Heti jatkosodan jälkeen rajajoukkojen määrä itärajamme takana oli suurimmillaan.
Silti Venäjän rajamme takana partioi tänäänkin vähintään kaksinkertainen määrä rajasotilaita kuin Suomen puolella rajaa.
Suomen Rajavartiolaitos tietää tämän, ja siksi esitetyt vaatimukset samanlaisen aitakolossin rakentamiseksi torjuttiin vielä puoli vuotta sitten – ainakin osittain. Ääni kellossa on muuttunut Venäjän hyökäyttyä Ukrainaan.
”Rajavartiolaitos arvioi kuluvan kevään aikana, minne ja millaista aitaa itärajalla saatetaan tarvita. Koko itärajan aitaaminen ei ole kustannustehokasta. Aitojen rakentamisesta ei ole tehty poliittista päätöstä eikä rakentamiselle ole rahoitusta”, sanoo Jussi Napola.
Hän on Rajavartiolaitoksen esikunnan rajavalvonta- ja valmiusyksikön päällikkö ja everstiluutnantti.
Venäläiset rajavartijat eivät kuitenkaan partioi pelkästään tuolla piikkilanka-aidan valvontalinjalla, vaan myös sen molemmin puolin. Kun Suomella on itärajalla maksimissaan kolmen kilometrin levyinen rajavyöhyke, Venäjällä vastaava erillisen kirjallisen liikkumisluvan vaativa alue ulottuu jopa yli 50 kilometrin päähän rajasta.
Tavallinen turisti huomaa Venäjän rajavyöhykkeen takarajan esimerkiksi Viipurin länsireunalla, Kivisillan tarkastuspisteellä. Viipurista ei pääse lännemmäs kohti Suomea, jollei matkaajalla ole voimassa olevaa ulkomaanpassia ja viisumia EU-alueelle. Nekin oikeuttavat liikkumaan vain asfalttitietä Viipurista Vaalimaalle.
Järjestäytynyt rikollisuus on tullut mukaan kuvioihin
Juuri tällä Venäjän tosi laajalla rajavyöhykkeellä jääkin kiinni suurin osa luvitta Luoteis-Venäjältä kohti Suomea ja EU:ta pyrkivistä kolmansien maiden kansalaisista.
Yrittäjien määrä on silti koko ajan kasvussa. Jo vuonna 2018 Venäjän rajavartiopalvelu otti kiinni ennen rajaa noin 1 100 henkilöä. Se määrä oli jo viisinkertainen entiseen normaaliin verrattuna.
Suomen puolelle pääsee vuodessa kymmenkunta luvatonta yrittäjää metsiä pitkin. He jäävät liki kaikki Suomen Rajavartiolaitoksen haaviin. Vuosittain 2–5 onnistunutta laitonta itärajan ylittäjää on harmiton hyttysen pissa Itämeressä. Heillä ei ole merkitystä EU:n laittomia siirtolaisia koskevan ongelman kannalta.
Liki kaikki laittomat rajan yli yrittävät ovat kolmansien maiden kansalaisia. Venäläiset tulevat Suomeen pikitietä pitkin passi ja viisumi taskussaan, oman auton pehmeällä penkillä, eivätkä he rämmi metsässä kuin sieniretkellä.
Luvattomien yritysten kasvu vain jatkuu, sillä viime vuosikymmenen havaintojen mukaan laittomaan rajanylitysbisnekseen on tullut mukaan myös järjestäytynyt rikollisuus, joka tarjoaa palveluitaan molemmin puolin itärajaamme. Havainnon ovat tehneet sekä suomalaiset että venäläiset rajamiehet.
Kolmisen metriä korkean venäläisen piikkilanka-aidan vieressä on hiekkakenttä, jota haravoidaan päivittäin. Siihen jäävät jäljet pienistäkin kulkijoista. Rajapartiot kulkevat pitkin aidan ja hiekkakentän viereen rakennettua tietä, useimmiten maastoautoilla. © Harri Ekholm
Vakoilun kannalta aita on nykyisin yhdentekevä
Tätä uudenlaista laitonta rajaliikennettä torjumaan vanha tuhannen kilometrin pituinen piikkilanka-aita soveltuu hyvin, vaikka sen käyttötarkoitus alun perin olikin toinen.
Piikkilangan piti aikanaan pysäyttää sekä Neuvostoliitosta luvatta ulos pyrkivät että Neuvostoliittoon tunkeutuvat vakoojat. Aika ajoi kuitenkin tämän tarpeen ohi.
Venäläiset saavat matkustaa tahtoessaan ulos kotimaastaan, kunhan niskassa ei ole kärsimätöntä rikostuomiota ja rahaa matkaan löytyy. Maastotiedustelun tarpeen taas tappoivat satelliitit ja niiden tehokkaat kamerat.
Ennen henkensä kaupalla metsissä rämpineiden vakoojien sijaan tieto kerätään nyt korkealla lentävistä satelliiteista.
Näille Neuvostoliitosta ja myöhemmin Venäjältä ulos pyrkivien harhauttamiseksi on aikanaan rakennettu myös valeraja.
Se oli ja on yhä oikean rajan näköinen liki viivasuora aukko metsässä noin 1,5 kilometriä oikeasta rajasta itään.
Länteen pyrkivä uskoo tämän valerajan linjan ylitettyään olevansa jo Suomessa ja jää 100 metrin päähän valerajasta puun juurelle. Ja kohta ovat venäläisen rajakoiran hampaat kiinni housunpuntissa. Suomeen olikin vielä 1,4 kilometriä…
Valerajan ansa laukesi.
Sähköaidan piikkilankaportti sijaitsee lähellä Korpiselän vanhaa ortodoksista kalmistoa, noin kolme kilometriä rajasta Venäjän puolella. © Harri Ekholm
Asiat on saatu hoidettua venäläisten kanssa
Piikkilanka-aidan, jälkikenttien, partiouran ja valerajan kokonaisuus toimii yhä tänäkin päivänä tehokkaana Suomen turvaajana laittomia tulijoita vastaan, mutta vain niin kauan kuin Venäjä haluaa olla ryhtymättä hybridivaikuttamiseen eikä laske tietoisesti epämääräisiä kulkijoita läpi valvontalinjojen kohti oikeaa rajaa, Suomea ja Euroopan Unionia.
Toki Suomen ja Venäjän välillä liikkuvista laittomista kulkijoista ja heidän kohtaloistaan on sovittu jo vuonna 1960 solmitulla valtiosopimuksella nimeltä Rajajärjestyssopimus.
Suomen ja Neuvostoliiton välistä sopimusta on viimeksi päivitetty toukokuussa vuonna 1997 Suomen ja Venäjän väliseksi valtiosopimukseksi.
Mielenkiintoinen on sopimuksen 33 artikla. Siinä on sovittu, että suomalaiset ja venäläiset viranomaiset vaihtavat tietoja muun muassa tilanteesta rajalla ja valtakunnan rajan laittomien ylittäjien ja heidän avustajiensa käyttämistä uusista toimintatavoista, väärennetyistä matkustusasiakirjoista sekä keinoista ja menetelmistä niiden paljastamiseksi.
”Normaalivuosina Suomen ja Venäjän rajaviranomaiset tapaavat valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla yhteensä satoja kertoja vuodessa. Koronapandemia on vähentänyt fyysisten tapaamisten määrää, mutta asiat on saatu hoidettua”, sanoo everstiluutnantti Jussi Napola.
Rajajärjestyssopimuksessa on piirretty toimintalinjat Suomen ja Venäjän rajajoukkojen yhteistyölle, tiedonvaihdolle puolin ja toisin, kuin toimintamallit siitä, miten toimitaan, jos joku luvaton kulkija ylittää itärajamme suuntaan tai toiseen vahingossa. Kaikki vahingossa rajan yli joutuneet palautetaan lähtömaahansa. Tahallisen ylityksen seurauksista sovitaan diplomaattikanavia pitkin.
Sitä, kuka on ylittänyt rajan tahallaan ja kuka vahingossa, ei Rajajärjestyssopimus määritä. Se jää rajamiesten harkintaan, ja jos sopua ei synny, ongelma siirtyy diplomaateille.
Jos Rajajärjestyssopimus pitää, ei Suomen puolelle tarvita välttämättä toista koko rajan kattavaa piikkilanka-aitaa. Tällä hetkellä itärajalla mietitään kuitenkin esteitä tai järeämpiä aitoja sen kriittisiin kohtiin.