Koskenkorva on jo 70-vuotias – Näin pohjalaiskylän ”Kossusta” tuli kokokansan ihmeviina
Koskenkorvan viina on säilyttänyt vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen asemansa suomalaisten suursuosikkina. 70-vuotias menestysbrändi elää ajan hermolla perinteitä kunnioittaen.
Koskenkorvan kylä on Etelä-Pohjanmaalla.
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1953 Alkon hyllylle ilmestyi uusi, kokonaan perunasta valmistettu viina. Juoman nimi oli Koskenkorva, joka taipui pian kansan suussa muotoon Kossu, Koskis tai Koskisen poika.
Koskenkorvan viinan nousu koko kansan suosikkijuomaksi oli rakettimaisen nopeaa. Se löi pian laudalta aikaisemman kestosuosikin, Jaloviinan eli Jallun, ja jo 1950-luvulla janoisista kurkuista valui alas peräti neljä miljoonaa litraa Koskenkorvaa.
Kunnioitettavan iän saavuttaneen Kossun värikkäistä vaiheista kerrotaan monenlaisia kaskuja ja tarinoita, useimmiten pilke silmäkulmassa. Kansakunnan viralliseksi viinaksi nousseen ja ikonisen aseman saavuttaneen juoman alkuperäisen reseptin kehittäjä on vaipunut historian hämäriin.
Mutta edelleen sitä valmistetaan samassa Koskenkorvan kylässä, Etelä-Pohjanmaan Ilmajoella.
Alkon pääjohtaja Pekka Kuusi kera Koskenkorva-viinapullojen heinäkuussa 1976. © Lehtikuva
Perheyritys vaalii perinnettä
Ensin oli Kyrönjoki, ja siinä oli koski. Kosken partaalle eli ”korvalle” rakennettiin talo.
”Talon nimeksi tuli Koskenkorvan talo, ja se on näkynyt kirkonkirjoissa 1500-luvulta asti. Aina vuodesta 1911 lähtien paikkakuntaa on kutsuttu Koskenkorvan kyläksi”, kertoo Jaakko Koskenkorva.
Äänestä paistaa innostus, kun Koskenkorva kertoo kotikylänsä kiehtovista vaiheista. Hänen sukunsa osti vuonna 1886 Koskenkorvan talon ja alkoi pitää tilaa. Ajan tavan mukaan myös uuden omistajaperheen sukunimeksi tuli Koskenkorva.
Nykyään Jaakko Koskenkorva pyörittää perheineen Koskenkorvan kylässä sijaitsevaa yksityistä Koskenkorva Museota, jossa kerrotaan kotimaisen viinan ja erityisesti Koskenkorvan värikkäästä historiasta.
Vuonna 1938 Oy Alkoholiliike Ab päätti rakentaa kylään viinan polttimon. Uskonnollisella paikkakunnalla viinatehtaan tulo ei ollut kaikkien mieleen, mutta Jaakko Koskenkorva kertoo, että hänen isoisänsä oli aikoinaan Koskenkorvan tehtaalla töissä.
Samasta sukunimestä huolimatta hänen perheensä ei perustanut tai omista tehdasta, mutta on tehnyt sen kanssa vuosien varrella monenlaista yhteistyötä.
Vasemmanpuoleinen etiketti oli käytössä vuosina 1955–1960. Oikeanpuoleisen etiketin on suunnitellut Tapio Wirkkala, ja se oli käytössä vuoteen 1967 asti. © Finna
Koskenkorva-museo Trahteerissa Koskenkorvan kylässä on esillä kossupulloja. © Lehtikuva
Lue myös: Hanna Partanen oli kalakukkojen kuningatar – Perinneherkku porskuttaa yhä
Pettuviinasta pottuviinaan
Pienessä eteläpohjalaisessa kylässä syntynyt suosikkiviina oli ensimmäisiä kotimaisia menestysbrändejä. Koskenkorva oli paljon parempilaatuista kuin aikaisemmat alkoholijuomat. Se oli myös kauniisti pakattu, ja vahvaa kotimaista imagoa korostivat etikettiin painetut yksitoista latoa.
Ostajia houkutteli myös suhteellisen kohtuullinen hinta: vuonna 1953 kossupullon sai noin 495 mummonmarkalla, mikä olisi nykyrahassa suunnilleen 17 euroa.
Pakkasessa huurteiseksi jäähdytettynä tai taskulämpöisenä halkopinon takana – kukin nauttii Kossunsa tavallaan. Koskenkorva on ollut vuosikymmeniä menossa mukana niin vauhdittamassa iloisia juomalauluja kuin häissä, rapujuhlissa ja hirvenpeijaisissa tunnelman nostattajana, joskus myös ilonpilaajana.
Koskenkorvasta tuli sotavuosien ja pula-ajan jälkeen suomalaisen sisun sekä paremman tulevaisuuden ja menestyksen symboli.
Köyhässä maassa viinaa oli aikaisemmin valmistettu metsäteollisuuden sivutuotteena saatavasta sulfiittijäteliemestä, mutta ankeiden aikojen jälkeen pellot tuottivat vihdoin riittävästi perunaa paitsi ruokapöytään myös viinan valmistukseen. Pian perunan joukkoon voitiin lisätä myös viljaa.
Varsinkin kieltolain aikaan monet olivat valuttaneet metsien kätköissä itse tehtyä kirkasta viinaa eli ”korpikuusen kyyneleitä”. Laadukkaan ja verraten huokean ostoviinan tulo myyntiin laittoi pisteen myös pontikankeitolle.
1960-luvulla Koskenkorva oli ohittanut suosiossa Jaloviinan Lapin syrjäkyliä myöten. Erään maalaismiehen kerrotaan vaihtaneen hevosensa 50 kossupulloon.
”Näin Koskenkorvan viina, kirkas ja raikas kuin suomalaisten edessä siintävä tulevaisuus raskaiden sota- ja jälleenrakennusvuosien jälkeen, levisi uuden uljaamman ajan symboliksi myös maaseudulle”, tietokirjailija Jonna Pulkkinen kuvailee teoksessaan Kossu – Koskenkorvan ja suomalaisen vodkan historia (Minerva, 2014).
Toisaalta Koskenkorvan uskomaton suosio herätti myös naapurikateutta. Seura-lehti kirjoittikin tammikuussa 1970: ”Koskenkorvan menestys jurppii svenssoneita.”
Koskenkorva valmistetaan viljasta, nykyisin ohrasta. © Otavamedia
Kusiaisvoidetta kolotuksiin
Järvivesi ja rahvaan tavara – tällaisillakin nimityksillä nestemäistä kansallisaarrettamme on kutsuttu. Koskenkorvaa on totuttu pitämään kansan syvien rivien juomana, koska sitä ryypiskellään usein humaltumismielessä eikä hienostuneesti nautiskellen.
Mutta on Kossua tarjoiltu ulkomaisille arvovieraillekin. Kun Englannin kuningatar Elisabet II saapui vuonna 1976 Suomeen valtiovierailulle tutustuakseen maamme metsäteollisuuteen, keskelle metsää oli katettu supisuomalainen lounas: lohikeittoa ja Koskenkorvaa!
Lasit oli täytetty Koskenkorvalla myös silloin, kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vieraili Suomessa 1980-luvulla.
”Koskenkorva is very good!” lausui Valkoisen talon valtias kossusnapsia maisteltuaan.
Loraus Kossua on antanut lisäpotkua myös monille ruokalajeille. Esimerkiksi poron, karpaloiden ja kossun yhdistelmä on jo klassikko.
Ja onpa Koskenkorvalla lääkitty erilaisia haavoja ja tulehduksiakin. Vanha kansa tiesi kertoa, että Koskenkorvasta ja muurahaisista sekoitettu ”kusiaisvoide” poistaa kuin taikaiskusta kaikki kivut ja kolotukset.
Koskenkorva on innoittanut myös monia populaarikulttuurin tekijöitä. 1980-luvulla kansaa nauratti Heikki Kinnusen esittämä sketsihahmo, joka kyselee ”Onks Viljoo näkynyt?” ja jolla pullottaa kossupullo kalsareiden takataskussa.
Kotimaisissa romaaneissa, elokuvissa ja televisiosarjoissa kossupullo korkataan niin usein, että se vaikuttaa jo vitsiltä, ja monet tunnetut laulajat Brita Koivusesta Irwin Goodmaniin ovat rallatelleet Koskenkorvasta.
Rohkaisuryyppynä Kossu pelasti kerran kiperästä tilanteesta näyttelijä Matti Pellonpään. Korkeanpaikan kammosta kärsineen tähden piti eräässä elokuvan Arvottomat (1982) kohtauksessa kiivetä korkeaan torniin, mutta Pellonpää uskalsi tehdä tempun vasta juotuaan pullollisen Kossua.
Englannin kuningatar Elisabet II asettumassa lounaspöytään Haukanmaan metsätyömaalla Suomen vierailunsa aikana vuonna 1976. © Lehtikuva
Ilmastonmuutosta vastaan
Joku on sanonut Koskenkorvan olevan suomalaisempi kuin ruisleipä, ja kotimaisesta imagosta on haluttu pitää tiukasti kiinni.
Kun 2000-luvun alussa tapetille nousi kysymys siitä, pitäisikö valtion viinantuotanto yksityistää, varsinkin monet musiikkialan vaikuttajat nousivat vastustamaan Koskenkorvan tehtaiden mahdollista myyntiä ulkomaille.
Syntyi Pro Koskenkorva -liike, mutta huoli oli ennenaikainen. Koskenkorva säilyi valtion omistuksessa aina vuoteen 2018 saakka, jolloin pohjoismaiden johtava alkoholijuomayhtiö Altia yksityistettiin.
Koskenkorva on tällä hetkellä yksi vastuullista pohjoismaista juomakulttuuria edistävän Altian vientibrändeistä. Alkuvuodesta 2021 markkinoille tuli maailman ensimmäinen regeneratiivisesti eli uudistavasti viljellystä ohrasta valmistettu vodka.
Koskenkorva Vodka Climate Action -nimeä kantava, 40-prosenttinen ja vegaaninen lippulaivatuote on Jaakko Koskenkorvan mukaan ehdottoman ympäristöystävällinen. Täysin ekologisesti tuotettua viinaa juomalla ottaa osaa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.
Koskenkorvan vienti ulkomaille aloitettiin varovasti ensin Ruotsiin jo 1960-luvulla. Viime vuosina ovat avautuneet entistä laajemmat kansainväliset markkina-alueet.
Ulkomaan markkinoinnissakaan ei ole unohdettu Koskenkorvan syntysijoja: mainosvideossa tähkäpäät hulmuavat latojen laikuttamassa peltomaisemassa.
Lue myös: Sininen Lenkki täyttää 60 vuotta: ”Jos Suomessa on kansallismakkara, se on tämä makkara”