Tutkimus: Kun hurrikaani iskee, merilinnut hakevat turvaa suoraan myrskyn silmästä
Mitä merilinnut tekevät kun hurrikaani lähestyy? Vastaus on, että ne lentävät myrskyn silmään. Näin ne saattavat leijailla myrskyn keskuksessa tunteja ja joutua pitkien matkojen päähän pesimäalueiltaan.
Nämä tulokset ovat peräisin brittiläisen Swansean yliopiston tutkimuksesta, jossa merkittiin yksitoista Japaninmerellä elävää liitäjää. Liitäjät ovat merilintuja, jotka liitelevät albatrossien tavoin päiväkausia avomerellä.
Japaninmeri taas on merialue, jossa hurrikaaneja esiintyy enemmän kuin missään muualla maailmassa. Tutkijat seurasivat yhdentoista vuoden ajan, mitä liitäjät tekevät, kun hurrikaani lähestyy niiden elinalueita.
Tulokset osoittivat, että jos linnut olivat jääneet maa-alueen ja hurrikaanin väliin, ne lensivät suoraan myrskyn keskukseen, jossa tuulet saattoivat puhaltaa 21 metriä sekunnissa. Jos liitäjät kuitenkin olivat avomerellä ja saattoivat kiertää myrskyn, ne myös tekivät niin.
Merilinnut ovat turvassa hurrikaanien keskuksessa
Tutkijat uskovat, että myrskyn silmässä linnut ovat paremmassa turvassa kuin myrskyn reuna-alueiden riepoteltavana. Jälkimmäisessä tapauksessa ne voisivat joutua pitkälle maa-alueiden puolelle, missä ne voivat törmätä puihin tai rakennuksiin. Tämä puolestaan tarkoittaa, että liitäjillä on avomerelläkin käsitys siitä, missä ne ovat suhteessa maahan.
Kyseessä ei ole ensimmäinen havainto linnuista hurrikaanin keskuksessa. Esimerkiksi vuonna 2016, kun hurrikaani Matthew raivosi Yhdysvaltain itärannikolla, tutkakuvissa näkyi kymmeniä lintuja, jotka liikkuivat keskellä myrskyä.
Lue myös: Värvääminen salapoliiseiksi kannatti: Albatrossit paljastavat salakalastajia avomerellä